Nimenjulkistaminen

perjantai 22. tammikuuta 2016

Mammutti jäädytetään!

Lämpömittarin näyttäessä sopivasti -20C, tiedotamme seuraavaa:

Peräkylän Ponnistuksen on arvokkaassa syyskokouksessaan suostunut Mammuttimarssin luojan, Mammutin, pyyntöön ns. jäädyttää kilpailu sen kymmenvuotisen taipaleen päätteeksi.

Mutta ei hätää, rakkaat itsenne rääkkääjät! Joudutte lunastamaan lupauksenne osallistumisesta tuohon hurmoshenkiseen tapahtumaan: muutamme kilpailusta vain sen nimen, emme juurikaan sisältöä.

Kyllä. Ratoja on joka lähtöön, reilusta maratonista aina riittävän pitkään vaihtoehtoon saakka.
Kyllä. Saatte edelleen pitää karttashow'nne ja miettiä optimaalireittejä parisen viikkoa ennen kisaa.
Kyllä. Uintirasti löytyy ja sakkokierros rankaisee ruoskan lailla.
Kyllä. Pyöräsarjat ovat mukana.
Kyllä. Maksimiaika on kaikissa sarjoissa 24 tuntia.
Kyllä. Tiedottaminen on sangen epämääräistä ja ärsyttävän vihjailevaa pitkälle syksyyn saakka. Turha kysellä kisakeskuksen sijaintia vielä moneen kuukauteen.

Julkaisemme tapahtuman uuden nimen 1.3.2016 klo 20 mennessä. Ja siihen hetkeenhän on... (ks. laskuri yläpuolella)